”Mitä minä todella haluan? Elänkö oman näköistä elämääni vai ympäristön odotusten mukaan tai sen mukaan mitä luulen ympäristön odottavan minulta?”
Tällaisia kysymyksiä kuulen ajoittain vastaanotollani. Nuo kysymykset ovat tärkeitä, kun ihminen etsii itseään, ja omaa aitoa identiteettiään.
Kokemukset lapsuuden isäsuhteesta vaikuttavat myöhemmällä iällä esimerkiksi siihen, millaiseen parisuhteeseen tai työsuhteeseen ajaudumme. Haemme aikuisuuden suhteissa usein samankaltaista tunnedynamiikkaa kuin lapsuudessa oli, sitä tuttua, vaikkei se aina olisi fyysisesti tai tunteiden tasolla turvallistakaan.
Jos olet lapsen vanhempi, tai lähipiirissäsi elää lapsia, uskon, että haluat heidän aidosti voivan hyvin. Lasten kasvattaminen on ehkä yksi vastuullisimmista ja toisaalta myös haastavimmista tehtävistä, mitä voi olla.Alla on lueteltuna kymmenen asiaa, joilla voit aikuisena auttaa lastasi kasvamaan terveeksi aikuiseksi, jonka siivet kantavat ja hän voi aidosti hyvin:
ntä onko sinulla tilaa omille tunteillesi ja kokemuksillesi siellä, missä elät? Toivon, että vastauksesi on kyllä, mutta jos se onkin niin, että havahduit siihen, ettei niille olekaan tilaa, niin muista, että yksin ei tarvitse jäädä. Apua on saatavilla. Ja kun otat askelen sitä kohti, että pyydät apua, niin pääset elämässä sitä kohti, mikä on enemmän totta sinulle, ja saat elää vapaampaa ja arvokkaampaa elämää.
Joskus tuntuu siltä kuin olisin yhtä aikaa elävä ja kuollut. Merkityksellisyyden kysymykset pyörivät mielessä ja tunnen kuin vajoaisin tyhjyyteen. Paikkaan, missä ei ole mitään, eikä millään ole merkitystä. Ja silti on. Olen tuon tuosta kohtaamassa oman olemassaoloni kysymyksiä. Huomaan, että olen ihmisenä jonkinlaisessa suuressa murroksessa. Osa minusta kuolee hänen kuolemansa mukana, mutta jokin uusi versoaa sisältäni, ja samassa tunnen, että myös hän, rakas ystäväni iloitsee siitä, siellä elämän ja kuoleman rajan toisella puolella. Myös käsitykseni todellisuudesta ja näkyvän ja näkymättömän yhteydestä on muuttumassa. Se mitä on elämän ja kuoleman välillä, onkin paljon enemmän, sen raja on paljon ohuempi, se on kuin ohut, läpikuultava verho, jota kevyt tuuli voi heiluttaa, ja silloin ne ovat hetken aikaa aivan yhtä, elämä ja kuolema. Ja rakkaus ulottuuverhon molemmille puolille, nyt vieläkin vahvempana siteenä kuin olin ennen käsittänytkään.
Näkymätön ninni haluaisi olla näkyvä, ja yrittää olla kaikille jotakin, jotta toiset näkisivät hänet. Mutta hänestä tulee vielä enemmän näkymätön. Välillä hänestä näkyvät himmeät ääriviivat, mutta toisinaan hän katoaa kokonaan näkyvistä. Mitä enemmän hän yrittää olla kaikille jotakin, sitä enemmän hän muuttuu näkymättömäksi eikä lopulta enää itsekään näe itseään. Hän on eksynyt. Eksynyt itseltään. Häntä ei ole.
Kehollamme on solumuisti. Trauma voi tulla kehon solujen tunnemuistiin esimerkiksi siitä, että vanhempi on huutanut lapselle, koska on tehnyt jotain vanhemman mielestä typerää, esim. on sotkenut, ja vanhempi ei väsyneenä ole jaksanut sitä sotkua.
Silloin kun häpeä kielletään, astutaan järjen maailmaan, jossa järki yrittää salata ja peittää sen kaikenlaisella kuorrutuksella, mikä ainoastaan näkyy ulospäin, mutta minkä takana onkin se aito todellisuus, mikä ei ehkä vastaakaan sitä julkisivua mikä näkyy muille. Se on kulissi.
- hyvinvointia sinun ja läheisesi parhaaksi -