KUKA?

Karoliina Taskila – taide- ja kehoterapeutti – kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin valmentaja – turvehoitaja, tunnevyöhyketerapeuttiopiskelija

Koulutus:

Tunnetaideterapeuttikoulutus (valm. 2020)

+ Luontais- ja Peruslääketiede + Ravintoterapia + Ensiapu EA1 v. 2019 -2020

Tunnekoulu v. 2014

Turvehoitajakoulutus valm. 2022

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin valmentaja, KH-valmennuksen perustaja

Mukana myös: Tunnetaideterapiayhdistyksen perustajajäsen

Karoliina:

Oma tieni tähän hetkeen alkoi v. 2011. Olin kahden pienen lapsen äiti, ja vastuu rakkaista lapsistani herätti tarpeen hoitaa itseäni. Olin niin kiitollinen saamastani avusta, että v. 2014 päätin osallistua Tunnekouluun. Siellä sain kutsun osallistua tunneryhmään, jota kesti kahden vuoden ajan, v 2014-2016. Ryhmässä tehtyjen tunnemaalausten ja -puheen kautta elämääni alkoi tulla väriä ja isoja oivalluksia. Askel askeleelta opin tuntemaan itseäni ja perimääni paremmin ja elämänenergiani lisääntyi ja voin kokoajan paremmin.

Halusin oppia lisää ja tarjota muillekin sitä hyvää, mitä itse olin saanut. Niinpä aloitin keväällä v.2017 tunnetaideterapia – koulutuksen, josta valmistuin joulukuussa v. 2020.

Sittemmin olen kouluttautunut lisää, jotta voin palvella asiakkaitani laajemmalla osaamisellani.

On ollut erittäin antoisaa huomata, että tietoisuus ja itsetuntemus ovat tuoneet elämääni yhä enemmän niitä asioita, jotka tuntuvat sopivilta itselleni. Tänään olen enemmän kuin kiitollinen, että uskalsin lähteä matkalle kohtaamaan sisimpääni.

Tänä päivänä saan työskennellä terapeuttina, valmentajana ja hoitajana ja olla auttamassa asiakasta omalla polullaan kohti itsetuntemusta ja parempaa hyvinvointia. Haluan ottaa asiakkaani aina lämmöllä vastaan, ja kohdata samanarvoisena ja yhtä arvokkaana kaikkien kanssa. Aito ja nöyrä välittäminen ja kuunteleminen ovat lähtökohta työssäni. Terapeuttina olen myöskin vaitiolovelvollinen.

Kun hoidamme itseämme, ympäristömmekin voi paremmin, ja hyvinvointi lisääntyy niin meissä itsessämme kuin läheisissämmekin.

Toivotan sinulle oivaltavaa matkaa itseesi, omaan sisimpääsi ja tunteisiisi. Asiakkaakseni voit tulla, jos koet tarvetta, haluat voida paremmin tai haluat ensin tutustua Askelluksen palveluihin tehdäksesi valinnan terapeutin/valmentajan suhteen. Tervetuloa!

Sydämellä,

Karoliina ❤

askellus.fi@gmail.com

041 313 0160

”KIITOS, ETTÄ SAAN OLLA MINÄ. KIITOS, ETTÄ SAAT OLLA SINÄ.”