Blogiterveisiä!

Tervetuloa mukaan matkalle, joka on samalla myös minun oma matka, jonka jälkeenpäin tulen näkemään. Me jokainen kun olemme keskeneräisiä, kukin eri tavallamme, elämän eri osa-alueilla. Tämä blogi ei tule olemaan täydellisyyden blogi, jossa annan vastauksia, vaan se on elämän makuinen, johon kuuluu keskeneräisyys. Valmiin ja keskeneräisen kombinaatio kai tekeekin elämästä täydellisen, ja siksi kiehtovan matkan taivaltaa.

Pohdin paljon asioita ollessani yksin.
Tarvitsen yksinoloa jäsentääkseni elämääni, ja oivaltaakseni asioita syvällä sisimmässäni, ei vain ulkoapäin ohjautuvasti, vaan tunnetasolla.
Se ei tarkoita,että ne oivallukset olisivat omia keksintöjä, vaan sitä, että omassa sisimmässäni tunnen sen oivalluksen, ikäänkuin näkökenttä laajenisi palan lisää.  Useimmiten ne oivallukset liittyvät omaan kasvuun. Joitakin aikoja sitten oivalsin, että minun on tehtävä jotain. Tuntui, etten saa mitään aikaiseksi ja tunsin itsevihaa siitä etten ollut tehnyt niitä asioita joita olisin halunnut. Alkoi masentaa, teki mieli mennä kaapille syömään jotain. Ja meninkin. Tein omenapaistosta. Sitä syödessä tajusin, että tämähän oli lahja. Viesti itselleni siitä, että tee jotain. Lähdin ulos kävelylle, happea saamaan, ja soitin ystävälle. Jo vain helpotti olo ja mieli keveni!

Aina ei tarvitse olla niin suuria elämää mullistavia tekoja, jotta elämä voi tuntua mielekkäältä. Joka päivä on mahdollisuus tuntea hyvää mieltä ja hyvää oloa kehossa, kun avaa itsensä vastaanottamaan sen, mitä elämä tässä hetkessä tarjoaa, ehkä pienen pieninä, mutta arvokkaina palasina. Niin kauan kuin vastustamme sitä, voimme huonosti, mutta kun pyrimme luopumaan egoistisesta tavasta hallita ja kontrolloida elämää, ja hyväksymme olemassa olevan, mikä ikinä se tässä hetkessä onkaan, voimme sulautua elämän virran vietäväksi, ja voimme myös henkisesti ja fyysisesti paremmin.

Onneksi meidän ei kuitenkaan tarvitse olla yksin selviytyjiä. Kenenkään “kruunu” ei kiillotu siitä, että yksin yritetään raahustaa ja pärjätä. “ Kärsi kärsi kyllä kirkkaamman kruunun saat”, voidaan heittää romukoppaan. Tästä kirjoitan myöhemmin lisää.

Olemme täällä toisiamme varten. Emme toki ainoastaan sitä, sillä jokaisella on oma arvokas elämä, mutta uskon, että jokaisella meistä on jotakin sellaista annettavaa, mitä toisilla ei ole. Toisinaan on myös vapaus olla vastaanottajan asemassa, jos tässä hetkessä sitä tarvitsee. Niin. Tämä hetki. Muuta ei ole.

Voi hyvin!

Sydämellä, Karoliina ❤